.

.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Festarit kaynnistyy 5.10 !

Anyong Haseyo!

Aamu alkoi iloisella yllatyksella, silla hotelliaamiainen ei sisaltanyt pelkkaa riisia ja kasviksia. Poydasta loytyi kaikkea mita olimme toivoneetkin: LEIPAA, puuroa, muroja, jugurttia, kasviksia ja tuhdisti lamminta syotavaa! Paivan ohjelma oli jaanyt illalla epaselvaksi ja jouduimme ryntaamaan heti syotyamme huoneisiin kiskomaan pukuja paalle. Kommunikaatio-ongelmat oppaamme "Kisun" kanssa jatkuivat pitkin paivaa.

Aamupalan jalkeen matkamme suuntasi kohti avajaisseremonian harjoituksia. Festarialue on iso ja nayttava, ja saimme siella nahda vihdoinkin myos muita ryhmia. Koko aamupaivan vietimme seuraten muiden ryhmien harjoittelua. Emme olleet saanet mitaan tietoa paivan aikataulusta ja odottelimme puvut paalla auringon paisteessa "hiukan turhautuneina" monta tuntia. Nautimme myos lounaan samaisessa paikassa
( Hampurilaisia NAMNAM )

Jossakin vaiheessa huomasimme, etta lahes kaikki ryhmat olivat poistuneet alueelta, mutta Kisu ei ollut vielakaan antanut meille ohjeita. Kun aloimme oma-aloitteisesti tehda lahtoa, Kisu yllattaen ilmoitti, etta meilla olisi mahdollisuus sittenkin harjoitella. Stagelle paastyamme han tulikin sanomaan, etta olemme pahasti myohassa pormestarin avajaisseremoniasta! Lahdimme liikkeelle suomalaisella kiireella ja ehdimme kuin ehdimmekin Cheonanin kaupungintalolle ajoissa.

Seremoniassa kukin ryhma kavi esittaytymassa lavalla ja lahjomassa pormestarin. Samalla naimme kilpailun tuomariston. Korealaiset tanssiryhmat tekivat meihin vaikutuksen.Tilaisuuden jalkeen otimme pihalle valokuvia toisten ryhmien kanssa. Sitten hyppasimme takaisin bussiin ja lahdimme hotellille vaatteiden vaihtoon. Bussissa tapahtui ihme, kun saimme vihdoinkin lammitettya valejamme oppaaseemme. Han ymmarsi, ettemme ole vihaisia hanelle, vaan tyytymattomia festarin jarjestelyihin ja tiedonkulkuun. Kisu innostui opettelemaan meidan nimiamme ja on nyt ollut reippaampi ja puheliaampi seurassamme.

Hotellilla kaynnin jalkeen lahdimme Pormestarin Puutarha Bileisiin. Bileet jarjestettiin koko porukalle illallisen ja pienen ohjelman merkeissa. Saimme kuulla korealaista kansanmusiikkia ja pormestari piti jalleen tervettuliaispuheen. Ruokailu jarjestettiin buffet-tyyliin ja Merja ja Laura olivat ensimmaisina karkkymassa Lauralle varmasti puhdasta ja kalatonta ruokaa. Kaikki nauttivat ateriastaan hyvin mielin ja pois lahdettiin mahat pullollaan.

Ahkysta huolimatta reippaat tuhdit Kirjavat lahtivat viela hotellille tanhuumaan seuraavan paivan paraatin tansseja Trio NoPanicin kanssa. Treenien jalkeen alkoi vimmattu blogipaivitys ja tassa sita nyt ollaan :)

Taman paivan teille tarjoili Asta ja Suvi

1 kommentti:

  1. JESH!! Onneks mie muistin että työ ehkä päivittelette tänne jotain, kiitos Google!!

    Pitäkää kivaa :)

    -Tiia-

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!