.

.

perjantai 14. elokuuta 2015

Viikon Kirjava: Outi

Tämä seuraavaksi esiteltävä Kirjava on lavalla ja lavan ulkopuolella todellinen timantti. Outi, tuo supersinnikäs Käkkärä ja vannoutunut Lappeenranta-jengiläinen, on yksi Kirjavien karismaattisimmista tanssijoista, joka hurmaa lavapersoonallaan ja säihkyvällä olemuksellaan. Vuosien varrella kovan luokan Martaksi kehkeytynyt Outi on yhteisillä leireillä vakiintunutta keittiöhenkilökuntaa, ja kyökissä hääräillessään tekee usein myös kaikkien meidän muidenkin hommat.


Outi on Kirjavista yksi pisimpään tanhussa mukana ollut tanssija - ensimmäiset läsnäolomerkinnät löytyvät Merja ohjaajavihkosta jo vuodelta 1993 Lönkan koulun alle kouluikäisten ryhmästä. Heli-äidin tuotua pikku-Outin tanhuun, on äidin 150 % tuki kantanut Outia aina näihin päiviin asti. Murrosiän tuiskeissa meinasi “tyhmä tanhu” jäädä, mutta Heli piti napakasti huolta yhdessä Merjan kanssa, ettei hyvä harrastus jäänyt teiniangstin alle! Siispä tahtia tiivistettiin, haasteita lisättiin ja elettiin sekin vaihe onnellisesti ohi - eikä Outi koskaan lopettanut.

Tanssijana Outi tekee täysillä, eikä hänen tunteitaan tarvitse yleensä arvailla - hän näyttää niin ärsytykset kuin ilot ihanan avoimesti. Hän on yksi ryhmämme monipuolisimmista tanssijoista, ja hänen keveä kannatuksensa on kadehdittavan ihailtavaa. Rautaisella kunnolla varustetulla naisella on sorjasta varrestaan huolimatta uskomaton ponnistusvoima, ja usein näyttääkin, että hän vain leijuu tanssilattian yllä muiden rymistellessä. Lavalla Outi säteilee kirkkaasti, ja on usein niin täysillä mukana hetkessä, että saa meidät muutkin syttymään tunnelmaan ja nauttimaan esiintymisestä.

Ahkera Outi on aviomiehensä Leon ohella pisimpään töitä paiskinut Kirjava, joskin hän on tällä hetkellä loppusuoralla opinnoissaan sairaanhoitajaksi. Viime talvena Outin elämä mullistui, kun hänestä tuli ensimmäisenä Kirjavana äiti hänen ja Leon suloiselle tyttövauvalle. Kotona Outi on oikea kodinhengetär, joka hallitsee niin kotityöt, lastenhoidon kuin ruoanlaiton. Hänen kokkaustaitonsa näkyvät myös kodin ulkopuolella: ollaan sitten leirillä, treeneissä tai reissussa, niin Outilla on aina parhaat eväät. Salaatteja, rahkaa, lihapullia - tietenkin kaikki itsetehtyjä.


Arjen mestarillisen pyörittämisen lisäksi Outi on todellinen tyylitaituri, joka kokeilee pelottomasti kaikkea uutta ja jännittävää. Hän näyttää aina kauniilta ja huolitellulta, riippumatta siitä kuinka monta tuntia on nukkunut edellisenä yönä. Hiustenlaitto on hänelle tärkeää, eikä tämä rouva matkusta koskaan kodin ulkopuolella ilman fööniä.

Outi ♥ Leo Boracay, Filippiinit 2011

Outi rakastaa Marimekkoa kaikissa sen muodoissa, eikä myöskään Kirjava-paitoja, -toppeja tai -huppareita voi koskaan olla liikaa. Matkoilla Outi onkin parasta shoppailuseuraa! Huivit, pussukat, kassit ja varsinkin eri maiden omat käsityöt täyttävät matkalaukun, ja todellisia hurmoksen hetkiä koettiin Perussa, tuossa villapaitojen, pöksyjen, myssyjen ja huivien mekassa!


Kauppoja hieromassa Liman käsityöparatiisissa
Luonteeltaan Outi on herkkä koti-ihminen, jota joku on joskus porukan kovikseksi erehtynyt luulemaan ;) Ystävänä hän on luotettava, sydämellinen, ja avoin, ja hän jaksaa aina kannustaa muita, mutta omaa myös kovan itsekritiikin. Hän on hyvä kuuntelija, jonka kanssa on mukava jutella mistä vaan. Vapaa-ajallaan Outi rentoutuu neulomisen ja lukemisen parissa. Tältä lukutoukalta saa aina viimeisimmät suositukset kirjoista, jotka kannattaa lukea. Meidän onneksemme, Outi pitää Kirjavat ruodussa olemalla usein se tärkeä maalaisjärjen ääni, vaikka onkin etenkin nuorempana ollut oikea pesunkestävä citytyttö!



Kolme Kiperää Kysymystä Kirjavalle

Mikä Kirjavissa on parasta?

Kirjavissa on parasta se, että voi olla just semmonen kuin on! Hyväksytään kaikki ja rakastetaan kaikkia. Toisten kannustaminen on yksi parhaimpia asioita Kirjavissa, tsempataan toisiamme, jotta saadaan mahtavia tuloksia, niin tanssissa kuin esimerkiksi mustikkametsässä! ;) Yhdessä tanssiminen ja sen tuoma onnellisuus on tärkeintä, ilman sitä ei olisi tätä paloa.

Lempikoreografiasi Kirjavien ohjelmistosta?

Aloitetaan Priäzästä, aivan mahtava fiilis! Kaikki sanoo että siinä ei kerkee, mutta kerron, että kyllä siinä kerkeää! Kova vauhti on niin ihanaa! WiipurinRinkeli on kyllä yksi koskettavimmista meidän tansseista. Tykkään siinä sen liikekielestä ja tunnelmasta. Siirtistä haluan aina tanssia kun vaan mahdollista ja silti se tuntuu joka kerta niin haastavalta. Se saa miut syttymään joka kerta. :)

Siis suurin osa meidän tansseista on hyviä ja ihania! Vielä mainitsen yhden eli Onni on niin outo, että se on sen takia niin mahtava! Sen tekoprosessin aikana opin paljon, niin tanssista kuin muustakin. Onnin vipo biisi, jep voi hypätä ilmaan ja jäädä sinne!

Hauskin leirimuistosi?

Kotalahden ulkoleikit oli ihan parhaita, esim. valohippa ja vinkki, kyllä oli hauskaa!
Miulle on muodostunut tärkeäksi jouluateriat: se rauha, hyvä ruoka ja tärkeät ihmiset ympärillä. Nyyttärit pitää tietenkin mainita, hitsi osataan kyllä syödä herkkujakin. Leireillä oli hauskaa se, että saatiin aina tosi paljon aikaa tanssien suhteen, tehtiin työtä tosissaan, mutta tietty hymy huulilla.


Uusi Viikon Kirjava, totuttuun tapaan, jälleen ensi perjantaina!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!